Uusi vuosi, uusi minä?
Julkaistu 04.01.2024 | Vapaa palsta vapaaehtoisille
Vuodenvaihde on aina hedelmällinen ajankohta tehdä lupauksia ja suunnitelmia. Usein nuo lupaukset ja suunnitelmat vain ovat niin suuria ettei niihin todellisuudessa pysty taipumaan. Itse olen luvannut lukuisia kertoja laihduttaa järjettömiä määriä, aloittaa monta uutta harrastusta, kehittää itseäni ja opiskella vaikka mitä, säästää johonkin isompaan menoerään jne. Kun näillä lupauksilla on herkutellut omassa päässään pyhien välipäivien ähkyssä ja lämpöisen viltin turvallisessa syleilyssä, ne ovat tuntuneet enemmän kuin mahdollisilta. Ne ovat tuntuneet jopa välttämättömiltä. Tammikuun ensimmäisinä päivinä ahdistus on kuitenkin hiipinyt puseroon ja lupaukset alkaneet tuntua ainoastaan kirouksilta. Sillä kuuluisalla suomalaisella sisulla niihin on kuitenkin koettanut tarrata kaksin käsin kiinni koska tuli luvattua ja ehkä läheisillekin ääneen mainittua. Vaikka hampaat irvessä!
“Hyvällä tuurilla” lupaamaansa elämää ankeuttavaa kitukuuria on jaksanut jopa tammikuun loppuun saakka. On ollut tietenkin myös pakko käydä pyörimässä uudessa liikuntaryhmässä kuin norsu posliinikaupassa konsanaan. Vain koska tuli luvattua. Helmikuun lopussa näistä lupauksista ei usein ole jälkeäkään. Kun muutkin ihmiset ovat luopuneet lupauksistaan, minäkin voin. Arki on näyttänyt todellisuutensa, ettei keski-ikäinen nainen niin vain luovukaan kymmenistä liikakiloistaan ja rahaa ei vain säästettäväksi jää. Arjen ja elämän peruskuvioiden keskellä ei jääkään aikaa tai voimia uusiin asioihin. Oikeasti ei saata edes vähempää kiinnostaa.
Aiemmin nämä tilanteet olivat minulle suuria pettymyksiä. Merkki epäonnistumisesta ja tosi noloa. Eikä minulla ole selkärankaa. Olen elänyt paljon ansaitsemisen ja rankaisemisen kautta. Ansaitakseni vaikkapa leffakarkit tai perjantaipizzan, minun oli kidutettava itseäni sitä ennen liikunnalla ja nälällä. Jos taas “sorruin” leffakarkkeihin ja perjantaipizzaan ilman näitä edeltäviä toimia, rankaisin jälkikäteen itseäni liikunnalla ja nälällä. Mieli käänsi asiat aina niin, etten ansainnut mitään hyvää ja kivaa noin vain. Varmasti juuri tästä syystä lupaukseni myös uudelle vuodelle olivat övereitä. Kun omassa mielessä mikään ei riitä, ei kykene myöskään iloitsemaan pienistä askelista. Usein minulle kävi ihan päin vastoin kuin olin lupaillut. Kun ensin rääkkäsin itseäni henkihieverissä, saatoinkin lopulta esimerkiksi alkaa ahmimaan ja vähäinenkin liikunta jäi. Kiloja saattoi tulla vuoden aikana sen verran lisää, kuin oli ajatellut ja luvannut pudottavani.
Nyt koetan ajatella alkanutta vuotta maltillisesti. En lupaile mitään, mutta toivon. Toivon että löytäisin jälleen ilon liikkua ja ulkoilla. En laihtuakseni, vaan voidakseni hyvin. Tiedän ettei liikunnan ilo minun kohdallani tule pakottamalla. Ei auta merkitä kalenteriin päiviä jolloin lähden kävelylenkille. Sellainen ahdistaa, stressaa ja ruokkii epäonnistumisen tunnetta. Koetan lähestyä asiaa niin, että liikun ja ulkoilen aina kun se tuntuu minusta oikeasti hyvältä. En päätä etukäteen aikaa tai kilometrejä, vaan teen sen mikä milloinkin tuntuu hyvältä ja oikealta. Se voi olla viisi minuuttia tai kaksi tuntia, molempi parempi. Ruokavalio on päässyt repsahtamaan, mutta sen sijaan että laittaisin kaiken kerralla kuntoon, ajattelin ensimmäisenä panostaa aamupalaan. Kun se on kunnossa ja selkäytimessä, kohennan jonkin toisen osa-alueen ruokailusta. Olen harjoitellut tätä tapaa jo useana vuonna ja jatkan harjoittelua myös tänä vuonna. En ole saavuttanut toivomaani ympäri vuoden kestävää liikuntainnostusta, mutta olen liikkunut enemmän kuin ennen. Nyt osaan iloita siitä.
Muutenkin ajatukset uudesta vuodesta ja ylipäätään elämästä ovat muuttuneet lempeämmiksi. Iloa ja valoa elämään tuo arjen pienet asiat isojen spektaakkeleiden sijaan. Olen ymmärtänyt että pienistä asioista iloitsemalla voi iloita useammin. Niin voi saavuttaa myös helpommin onnistumisia. Pienet ilot ja onnistumiset rakentavat tukevaa kivijalkaa elämälle. Arjelle, onnistumisille ja pettymyksille. Elämästä kannattaa tehdä ansaitsemisen ja rankaisemisen sijaan mahdollisimman nautinnollista. Tänä aamuna minulle antaa nautintoa hyvä kahvi uudesta kauniista mukista ja ikkunasta näkyvä kaunis talvimaisema. Aurinko paistaa ja luo toivoa keväästä. Ajattelen että kunhan pakkaset paukkuvat inhimillisiin lukemiin, lähden tallustelemaan metsäpoluille. Silloin kun se tuntuu oikeasti hyvältä.
Ihanaa ja armollisempaa vuotta 2024!
Anna-Lovisa
Kirjoittaja: Anna-Lovisa, @onnenapilaa_etsimassa
Vapaa palsta vapaaehtoisille on Naistenkartanon vapaaehtoisille tarjottava blogisarja. Blogisarjassa vapaaehtoiset pääsevät julkaisemaan ajatuksiaan blogitekstin muodossa.
Jos sinulla on kysyttävää tai haluaisit kirjoittaa Vapaa palsta -blogiimme, voit olla yhteydessä Tampereen seudun asiakaskoordinaattoriin: Saija Savolainen saija.savolainen@naistenkartano.com.