fbpx

Turvallinen tila kuuluu meille kaikille

Julkaistu 23.1.2020

Julkaisimme tänään Turvallisemman tilan periaatteemme, jotka löytyvät verkkosivuiltamme sekä kaikista tapahtumistamme. Ne on myös kirjallisesti saatavilla kaikissa yleisötapahtumissamme. Turvallisemman tilan ajatus tarkoittaa kaikkien paikalla olevien henkilöiden pyrkimystä luoda toimintatapoja, jotta jokaisella paikalla olevalla ihmisellä olisi tilanteessa turvallinen olo. Tavoitteena on täten mahdollistaa jokaisen osallistuminen toimintaan ilman, että tarvitsee pelätä arvostelua, ulkopuolelta tulevaa määrittelyä tai asettamista johonkin tiettyyn muottiin. Pyrkimykseen tehdä tilasta turvallinen sitoudutaan kaikessa Naistenkartanon toiminnassa.

Turvallisempien tilojen käsite on lähtöisin ala- ja vaihtoehtokulttuureista, erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tapahtumista, joissa on haluttu varmistaa, että kaikki tapahtumiin osallistuvat henkilöt voivat olla paikalla omana itsenään, ilman pelkoa toiseuttavasta käytöksestä tai suoranaisesta väkivallasta.”, sanotaan myös Ruskeat tytöt – sivustolla, jonka turvallisemman tilan periaatteita olemme ns. benchmarkanneet omia periaatteitamme luodessamme.

Mitä turvallisemman tilan periaatteilla sitten tarkoitetaan Naistenkartanon toiminnassa? Meille keskeinen lähtökohta oli puuttua muutamiin asioihin, joihin saattaa liittyä erilaisia ennakkoasenteita tai –oletuksia, pelkoja tai luuloja. Pyrimme ennen kaikkea siihen, että toimintamme olisi entistä saavutettavampaa ja mahdollisimman monelle naiselle tulisi sellainen olo, että hän on tervetullut toimintaamme sellaisena kuin on. Sen vuoksi avasimme esimerkiksi sitä, että kunnioitamme jokaisen itsemäärittelyoikeutta. Sinä itse määrittelet itsesi tai jätät määrittelemättä.

Meille olennainen asia on myös se, että jokaisen ihmisarvo on tinkimätön ja kaiken tekemisen lähtökohtana ovat ihmisoikeudet. Emme oleta emmekä yleistä, emmekä varsinkaan arvostele. Tätä toivomme myös kaikilta tapahtumissamme mukana olevilta henkilöiltä. Kohdataan ihminen ihmisenä.

Mitä viestintään tulee, pyrimme käyttämään selkokieltä, helposti hahmotettavia kuvia sekä ripaus persoonaa ja kepeyttä, varsinkin somekanavissamme. Haluamme, että olemme helposti lähestyttäviä ja luotettavia, sillä se myös lisää turvallisuuden tunnetta. Meihin voi myös ottaa yhteyttä tosi matalalla kynnyksellä mikäli kokee, etteivät turvallisen tilan periaatteet toteudu oman kokemuksen mukaan vertaisryhmissämme, verkkoympäristössämme, somekanavissamme tai yleisötapahtumissamme.

Järjestämme parhaamme mukaan yleisötilaisuutemme sekä vertaisryhmämme sellaisissa paikoissa, joihin on esteetön käynti. Saavutettavuutta lisännee myös se, että suurin osa toiminnastamme on yleisölle maksutonta. Jos yleisötilaisuuksissamme kuvataan, ilmoitetaan siitä aina erikseen eikä ketään kuvata siten, että tämä olisi tunnistettavissa. Kunnoitamme jokaisen yksityisyyttä ja henkilökohtaisia rajoja, emmekä kysele tai utele.

Autamme jokaista toteuttamaan turvallisemman tilan periaatteita. Naistenkartanon henkilökunta on olemassa sitä varten, että autamme ongelmatilanteissa. Otathan henkilökuntaan yhteyttä mikäli kohtaat yleisötapahtumissamme, ryhmissämme jne asiatonta käytöstä, häirintää tai muuta mielestäsi poikkeavaa toimintaa.

Naistenkartanon koko turvallisemman tilan periaatteet löytyvät täältä.

Annina

jonka mielestä ”kartano” järjestömme nimessä viestii ennen kaikkea turvallisesta tilasta