Sankaritarinoiden varjossa

Blogikirjoitus | Julkaistu 22.11.2021

Tarinoilla on väliä. Näin ajattelin, kun keskustelimme kollegojeni kanssa toimittaja Riikka Suomisen kirjoittamasta artikkelista, jossa tämä kuvaa kokemuksiaan työuupumisesta. Sama ajatus toistui, kun törmäsin Elon työkykyjohtamisen kehittämispäällikkö Noora Poussun blogiin nimeltä ”Sankaritarinat uupuneista eivät auta ketään”.

Kirjoituksia ja niiden virittämiä pohdintojamme yhdisti näkemys, että median usein esiin nostamat, yksipuoliset ”vaikeuksien kautta voittoon” -tyyppiset henkilötarinat voivat voimaannuttamisen sijaan tehdä hallaa lukijoille, jotka eivät tunnista samanlaista draamankaarta omassa elämässään: ensin olin pohjalla, mutta taistelin ja voitin haasteet ja nyt olen onnellinen ja elän seesteistä elämää. Uupumisen lisäksi tämänkaltaisia sankaritarinoita voi lukea esimerkiksi syöpään sairastumisesta tai raitistumisesta.

Mutta entäpä, jos syöpä ei paranekaan, raittiiden päivien rinnalla on edelleen käyttöpäiviä tai samat vanhat vaikeudet ovat läsnä raitistumisesta huolimatta? Entä jos on toisinaan edelleen ihan hukassa ja elämä tuntuu raskaalta puurtamiselta? Kumoaako se kaikki hyvät hetket, lässähtääkö draaman kaari keskeneräisyyteen? Liian yksipuolinen tarinakuvasto saattaa tällaista viestiä alitajunnallemme tyrkyttää, vaikka periaatteessa ymmärtäisimmekin, ettei kenenkään elämä ole pelkkää ruusuista auvoa ja että epätäydellisyys kuuluu olennaisesti ihmisyyteen.

Kenen mediassa annetaan kuulua?

Vaikeuksista ja niiden voittamisesta kertovat tarinat voivat parhaimmillaan olla inspiroivia ja voimaannuttavia, mutta niiden kirjon soisi valtamediassa monipuolistuvan ja saavan lisää elämänmakuisia, inhimillisiä sävyjä. Tärkeää on myös kysyä, kuka tarinoita saa kertoa, kelle annetaan ääni ja minkälaiset tarinat ovat yhteiskunnassamme hyväksyttäviä. Muun muassa blogikirjoittamisen myötä erilaiset äänet ovat sentään verkossa päässeet esiin, mistä Koko Hubaran Ruskeat Tytöt -blogi on yksi esimerkki.

Elämä ei suostu asettumaan yhteen tarinalliseen muottiin, ja hyvä niin. Hurjaa on kuitenkin se, miten moni meistä ikään tai taustaan katsomatta kokee jatkuvasti riittämättömyyden ja huonommuuden tunteita elämässään. HelsinkiMission itsemyötätuntoa käsittelevän Minä riitän-oppaan esipuheessa todetaan: ”Nuoret kertovat siitä, kuinka aina tulisi olla paras versio itsestään eikä virheille tai vastoinkäymisille ole tilaa. Pitäisi olla jatkuvasti tehokas ja aikaansaava monella eri elämän osa-alueella.” Uuvuttavaa ja ahdistavaa.

Kerrotaan siis muitakin tarinoita kuin sankaritarinoita. Puhutaan arjen eri sävyistä, annetaan tilaa kaikenlaisille äänille, tunteille, moninaisille elämäntilanteille ja lähtökohdille, pienille askelille, onnistumisille ja vaikeuksille, iloille ja suruille, koko elämän kirjolle.

Oikeus itsemyötätuntoon

Toivotan kaikille lempeää loppuvuotta ja päätän tämän tekstin itsemyötätuntoisten oikeuksien luetteloon, joka löytyy Minä riitän –oppaasta.

Minulla on oikeus olla oma itseni.
Minulla on oikeus epäonnistua.
Minulla on oikeus tehdä virheitä.
Minulla on oikeus sanoa ei.
Minulla on oikeus pyytää apua.
Minulla on oikeus saada apua.
Minulla on oikeus olla epävarma.
Minulla on oikeus olla epätäydellinen.
Minulla on oikeus saada vähemmän aikaan.
Minulla on oikeus rentoutua.
Minulla on oikeus olla tekemättä mitään hyödyllistä.
Minulla on oikeus kohdella itseäni arvokkaasti.
Minulla on oikeus tulla rakastetuksi.
Minulla on oikeus rakastaa.

Kirjoittaja: Liisa Kiilunen, pääkaupunkiseudun asiakaskoordinaattori

Lähteet:
https://anna.fi/hyvinvointi/itsetuntemus/riikka-suominen-kertoo-mita-uupumus-todella-tekee-ihmiselle-en-vuosiin-jaksanut-kuoria-appelsiinia-tai-syoda-ruisleipaa
https://www.elo.fi/fi-fi/elomedia/2021/sankaritarinat-uupuneista-eivat-auta-ketaan#bc7036f4
https://www.ruskeattytot.fi/
https://www.helsinkimissio.fi/sites/default/files/custom/Mina-riitan-opas-itsemyotatuntoon.pdf