Sairastunut mieli ja hyvä elämä sopivat samaan lauseeseen
Julkaistu 14.11.2023 | Vapaa palsta vapaaehtoisille
Kun sain diagnoosin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kahdeksan vuotta sitten, olin helpottunut. Sain viimein vastauksen moniin, jo pitkään mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin. Enää ei tarvinnut kummastella miksi vointini aaltoili välillä hirmumyrskyn lailla. Miksi toisinaan olin niin täynnä energiaa, että tuntui kuin lähtisin lentoon tai räjähtäisin miljooniksi palasiksi ja sitten taas ilman näkyvää syytä niin lopen uupunut, etten päässyt sängystä ylös viikkokausiin tai kuukausiin.
Olin ajellut vuoristoradalla 24/7-rannekkeella ainakin 20 vuotta. Huiput ja niitä väistämättä seuranneet kuilut olivat tulleet liiankin tutuiksi. Vaikka diagnoosi tarkoitti monia pysyviä muutoksia elämässäni, olin siihen kaikkeen enemmän kuin valmis. Diagnoosi oli minun matkalippuni parempaan elämään. Se elämä vain oli hyvin erilainen mitä olin suunnitellut. Onneksi suunnitelmia voi muuttaa ja muokata.
Haastavilta ja raskailtakaan tunteilta ei luonnollisesti voinut välttyä. Surin ja häpesin työkyvyttömyyttäni pitkään. Olin elänyt suorituskeskeistä elämää missä työ, yltiösosiaalisuus ja aktiivisuus vapaa-ajalla määrittivät paljon. Ihan liikaa, tai oikeastaan kaiken. Tunsin suurta kateutta työssäkäyviä ihmisiä kohtaan ja podin kroonista pakkomiellettä paluusta töihin, kunnes eräs viisas psykologi sanoi että moinen ajatusmalli suorastaan estää minua kuntoutumasta edes elämisen kuntoon, saati työkykyiseksi. Nuo sanat pysäytti minut. Oli pakko alkaa muokkaamaan ajatuksiaan niin itsestä kuin elämästä. Se oli pitkän kuntoutumispolkuni alku.
Nyt vuosia myöhemmin voin ajatella, että nämä vuodet ovat olleet elämäni parhaat. Jouduin sellaiselle epämukavuusalueelle josta ainoa tie ulos oli tutkimusmatka itseeni ja menneisyyteeni. Oli pakko kohdata kaikki kivuliaat asiat, tapahtumat ja tunteet. Oli opeteltava ottamaan vastaan apua ja olemaan arvokas itselleen muutenkin kuin työn ja suoritusten kautta. Oli pöyhittävä arvomaailmaansa uudelleen oikein huolella ja mietittävä mikä minulle on oikeasti tärkeää. Erityisen tärkeää oli oppia sanomaan ei ja asettamaan rajoja. Miettiä mitä ja keitä haluan elämääni. Mikä ja ketkä tukevat muutostani. Monien yritysten ja erehdysten kautta vanhakin koira oppi uusia temppuja. Välillä tuli edistysaskeleita, välillä taka-askeleita. Suunta oli kuitenkin kokoajan selvillä, kohti parempaa elämää.
Parempi elämä tarkoitti myös tasapainoa ja rauhaa, mitä minulla ei koskaan aiemmin ollut. Sairauden oireet ja tunteet olivat heitelleet minua kuin litran mittaa koko elämäni. Ei siis ihme että aluksi ja aika pitkäänkin elämä tuntui tylsältä, vaaleanharmaalta mössöltä. Yllättävää kyllä, siitäkin tunteesta alkoi iloita ajan saatossa. Tunne siitä että istuu itse kuskin paikalla elämässään, oli ihan mahtava. Minä pystyin omalla toiminnallani ja valinnoillani vaikuttamaan vointiini paljon. Tämä aiheutti toki myös katkeruuden hetkiä, miksi diagnoosin saaminen vei niin kauan, mutta tärkeintä oli että edes nyt.
Yksi suurimmista hyvän elämän resepteistä oli oppia nauttimaan arjesta ja pienen pienistä arjen asioista. Läsnäolo- ja tunnetaitojen kehittäminen auttoi tässä todella paljon. Aiemmin kävelylenkki oli ollut vain askelten keräämistä ja nopeuden mittaamista, mutta nyt se tarkoittaa mielummin hidasta käyskentelyä ja luonnon sekä ympäristön aistimista kaikilla aisteilla. Hiirenkorvat puissa, syksyn ruska tai ensilumi voi saada aikaan mielettömän onnen tunteen. Sen saman tunteen voi saada aamukahvista kynttilän valossa, kirppislöydöstä tai puhelusta ystävän kanssa. Sen ymmärtäminen ettei hyvään elämään ja onneen tarvita maata mullistavia asioita tai paksua lompakkoa, vapautti mielen. Että olen arvokas ilman suorituksia ja titteleitä. Kun on läsnä ja uskaltaa tuntea, on elämä rikasta. En väitä etteikö palkkapäivää ole ikävä, kyllä on. Ei kuitenkaan auta keskittyä siihen, vaan siihen mihin voi vaikuttaa.
Elämä voi olla hyvää sairaudesta huolimatta.
Kirjoittaja: Anna-Lovisa, @onnenapilaa_etsimassa
Vapaa palsta vapaaehtoisille on Naistenkartanon vapaaehtoisille tarjottava blogisarja. Blogisarjassa vapaaehtoiset pääsevät julkaisemaan ajatuksiaan blogitekstin muodossa.
Jos sinulla on kysyttävää tai haluaisit kirjoittaa Vapaa palsta -blogiimme, voit olla yhteydessä Tampereen seudun asiakaskoordinaattoriin: Saija Savolainen saija.savolainen@naistenkartano.com.