Vieraskynäblogi – julkaistu 3.5.2021
Osaanko kuunnella, kun sydämeni tarvitsee apua?
Minun kohdallani se vei tuhottomasti voimia ja nostatti jokainen kerta kiukkua, tyytymättömyyttä ja voimattomuutta. Jälleen tutussa tilanteessa, kun kuulin itseni sanovan ”Voin hoitaa tämän, sopii kyllä!”
Hetken kuluttua kaduin jo sitä, etten taaskaan sano ei tai pyydä apua silloin, kun sitä tarvitsen. Mielellään kyllä tiuskin ja teen itsestäni uhrin, kun kukaan ei auta minua ja muut vain tekevät omiaan. Paukuttelen keittiön ovia ja kerron siitä, miten paljon kotitöitä minulla on tehtävänä.
Miten kukaan voisi auttaa, jos en koskaan pyydä apua?
Tai jos pyydän vasta sitten, kun olen jo vihainen?
Mitä jos voisin saada erilaisia tuloksia ihan vain sillä, että kerron rehellisen toiveeni, sydämestäni käsin?
Minulla on kestänyt vuosia, vuosia ja lisää vuosia ymmärtää tämä yksinkertainen salaisuus:
Minun vastuullani on ilmaista itseni, eikä kukaan toinen ihminen pysty lukemaan ajatuksiani. Minun vastuullani on pyytää muilta apua ja kommunikoida omista toiveistani. Kukaan ei pysty auttamaan minua, jos en ilmaise selkeästi toivetta ja pyyntöä.
Keskustelin taannoin kumppanini kanssa siitä, miten hän kuulee toiveen, pyynnön ja suoran kysymyksen eron?
”Toivoisin, että tekisit meille rakas tänään ruokaa”
”Pyydän, että tekisit meille rakas tänään ruokaa”
”Voisitko rakas tehdä meille tänään ruokaa”
Olen huomannut, että suora kysymys on minulle rehellisin tapa ilmaista itseäni. Ymmärrän myös sen, ettei vastaanotto ole todennäköisesti kovin hyvä, jos ilmaisen asian tahdon kautta. ”Minä tahdon, että tekisit tänään ruokaa” – kuulostaa minun korvaani enemmän komentamiselta kuin pyynnöltä.
Niin vaikea asia toisinaan esittää toiselle ihmiselle, koska pelkään tulevani torjutuksi. Pelkään, että minulle vastataan EI. Pahimmillaan tämä on johtanut siihen, että pidän kiukkua sisälläni ja purkautuessaan se on kaikkea muuta, kuin Vivaldin kaunis sinfonia.
Sillä on merkitystä, miten me puhumme toisille ihmisille ja omalla kohdallani olen ainakin tullut kuulluksi paremmin, kun puhun lempeydestä käsin. Olen myös oppinut ymmärtämään sen, miten vähän olen rehellisellä tavalla pyytänyt asioita toisilta ihmisiltä – ilman kieroja kiertoreittejä tai vihjailuja.
Kannustan täydellä sydämellä kuuntelemaan omaa sydäntä ja kommunikoimaan sieltä käsin. Pyytämään rohkeammin ja sanomaan EI vieläkin rohkeammin.
Christa, entinen NOVAT-nainen