Vieraskynäblogi – julkaistu 25.2.2021
Kaukana Papua Uusi Guineassa Hua-heimon perinteisen sukupuolikäsityksen mukaan jokaisella ihmisellä on kaksi sukupuolta. Sukuelimet määrittävät ensimmäisen sukupuolen, kun taas toinen kehittyy ja muuntuu elämäkaaren aikana sen mukaan, kuinka paljon henkilö on ollut tekemisissä naisten kehoneritteiden kanssa.
Kaikki pienet lapset ovat tyttöjä toiselta sukupuoleltaan, koska he ovat olleet naisen kohdussa ja ravinneet itseään äidinmaidolla. Kasvaessaan tytöt muuttuvat pojiksi, koska kytkös äidin eritteisiin hälvenee. Aikuinen nainen, joka on synnyttänyt enemmän kuin kaksi lasta, on menettänyt synnytysten myötä naisen eritteitä sen verran, että hän on muuttunut mieheksi. Ikääntynyt, seksuaalisesti aktiivisen elämän elänyt mies, joka on elämänsä varrella syönyt naisten tekemää ruokaa, on taasen saanut itseensä sen verran naisten eritteitä, että on ajan myötä muuttunut naiseksi.
Länsimaisin silmin katsottuna tämä tapa käsittää sukupuoli on perin kummallinen. Antropologiset tutkimukset eri puolilla maailmaa kuitenkin osoittavat, että sukupuolikäsityksiä on ollut ja on hyvin monenlaisia. Kun näitä kummallisia käsityksiä sukupuolesta tarkastelee hiukan syvemmin, voi huomata, että itse asiassa ne eivät kovin kummallisia olekaan. Eri kulttuureissa kautta aikojen ihmisillä on ollut kyky tunnistaa sukupuolen kompleksisuutta ja moninaisuutta paljon paremmin kuin nykyään länsimaissa. Ja kun länsimaalaista binääristä sukupuolikäsitystä tarkastelee kriittisesti, alkaakin se tuntua perin kummalliselta.
Yleisesti länsimaissa jaetun käsityksen mukaan sukupuolia on kaksi: mies ja nainen. Nämä sukupuolet nähdään usein toistensa vastakohtina. Naiset ovat emotionaalisia, miehet rationaalisia, naiset hoitavat, miehet korjaavat, naiset vastaavat kotitöistä, miehet palkkatöistä, jne. Vaikka tuskin kenenkään sukupuoli-identiteetti tai -rooli vastaa tarkalleen sitä, mikä omassa kulttuurissaan on stereotyyppinen kuva maskuliinisuudesta ja/tai feminiinisyydestä, ohjaa sosiokulttuurinen ympäristö sukupuolten rakentumista ja ilmaisua vahvasti. ”Nainen” ja ”mies” eivät ole pelkästään deskriptiivisiä käsitteitä, vaan ne ovat myös preskriptiivisiä: kuvaamisen ohella ne normittavat.
Sukupuolinormit määrittävät sen muotin, mihin meidän oletetaan mahtuvan.
Naiseutta määrittävät normit ovat yhteiskunnassamme syvään juurtuneet. Jos nainen ei ole äiti, voidaan sitä kummastella, erityisesti jos nainen ei halua olla äiti. Jos nainen tuntee vetoa naisiin, rikkoo hän heteronormia. Jos naisen haaveena ei ole päästä naimisiin, on parisuhdenormi koetuksella. Jos naisella ei ole vaginaa, haluavat lääkärit sellaisen rakentaa, jne. Esimerkkejä rajoittavista normeista on pilvin pimein. Muotteihin mahtumista ei helpota se, että normatiiviset vaatimukset voivat olla keskenään ristiriitaisia. Naisen tulisi samanaikaisesti olla muodokas, mutta laiha, olla kodin hengetär, mutta luoda myös uraa, jne.
Jos näitä normeja rikkoo, seuraa siitä sanktiota: naureskelua, ulossulkemista, kiusaamista, häirintää ja syrjintää. Jos normi, jota rikkoo on perustavanlaatuinen ydinnormi, on sanktio vahva. Yksilöllisellä tasolla esimerkiksi nainen, jolla on miestyypillinen keho, on suuressa vaarassa joutua väkivallan uhriksi. Viime vuonna Suomessa tapettiin transnainen. ”Miehelle mekossa” nauretaan. Nimittely, homottelu ja huorittelu ovat yhteisöllisen tason sanktiointia, jolla turvalliseksi koettuja normeja halutaan vahvistaa. Huorittelulla kontrolloidaan naisten seksuaalisuutta.
Yhteiskunnan tasolla sanktiointi normien rikkomisesta näkyy yhdenvertaisten oikeuksien ja tasa-arvon eväämisenä. Vielä muutama vuosi sitten nainen ei voinut mennä naimisiin naisen kanssa. Kirkkohäät eivät vieläkään ole kaikille mahdolliset. Nainen, joka on syntymässä määritelty pojaksi, joutuu tutkimuksissa osoittamaan, ettei hänen naiseutensa johdu psyykkisestä sairaudesta. Jos onnistuu vakuuttamaan lääkärit omasta naiseudestaan, pääse sukupuolen korjausprosessissa eteenpäin. Nimen pääse vaihtamaan melko helposti, kiitos uuden nimilain. Mutta yhteiskunnan sanktiot normien rikkomisesta odottavat vielä korjausprosessin loppumetreillä: saadakseen juridisen sukupuolen vahvistuksen tulee lääkärintodistuksella osoittaa olevansa lisääntymiskyvytön. Oikeus oikeaan henkilötunnukseen on sidottu lapsettomuuteen. Naisen siittiösoluilla alkunsa saanut lapsi rikkoisi yhteiskuntamme ydinnormeja niin räikeästi, että sellainen mahdollisuus on haluttu lailla kieltää. Siitä huolimatta, että kielto selkeästi rikkoo ihmisoikeuksia. Lisääntymiskyvyttömyysvaatimus on vakava ihmisoikeusrikkomus, joka on voimassa tasa-arvon mallimaaksi pyrkivässä Suomessa voimassa vielä vuonna 2021.
Translain kokonaisuudistus on vihdoin aloitettu. Toivo siitä, että laki olisi edistyksellinen, on vahva. Luotto lopputulemaan ei ehkä ole yhtä vahva. Siksi olisi tärkeä pyrkiä muuttamaan yhteiskuntaamme myös muutoin kuin lainsäädännöllisesti. On tarpeellista, että laajennamme normeja mieheydestä ja naiseudesta. Koko binääristä sukupuolijärjestelmää tulee tarkastella kriittisesti, ja siihen ei riitä vain muunsukupuolisuuden huomioiminen. Kokonaisen sukupuolijärjestelmän purkaminen ja uudelleen rakentaminen lienee mahdotonta, sen muuttuminen ajan myötä on todennäköinen, mutta pitkäikäinen prosessi. Me jokainen voimme sitä osaltamme pienin askelin vauhdittaa. Ymmärrys siitä, mitä kaikkea se voisi olla, voi löytyä kääntämällä katse kauas muihin kulttuureihin ja takaisin historiaan. Sieltä voi löytyä totuuksia, jotka ovat merkityksellisempiä kuin ajatukset, joita löydämme katsomalla itseemme ja kuvittelemaamme tulevaisuuteen.
Marita Karvinen, Setan koulutusasiantuntija, valtiotieteiden tohtori, sosiaaliantropologi
Lisää aiheesta voi kuulla to 11.3. klo 18-19.30 webinaarissa Normeja rikkova naiseus.