Nainen? Ihminen!
Julkaistu 13.2.2024 | Vapaa palsta vapaaehtoisille
Minulla on ollut tyttönä ja naisena olemiseen aina hyvin ristiriitainen suhde. Äitini oli toivonut erityisesti tyttöä ja hänellä oli vahva käsitys siitä millainen tytön tulee olla. Minä en mahtunut siihen muottiin ikinä. Äiti päätti puolestani pitsit, röyhelöt ja letit sekä sen että tytöt pukeutuvat pinkkiin ja punaiseen. Hän tiesi myös että tytöt ovat aina kilttejä ja tottelevaisia, hiljaisia ja rauhallisia. Tytöistä kasvaa naisia joille elämän tärkein tehtävä on miellyttää miehiä ja saada heiltä ihailevia katseita.
Tämä kaikki ahdisti minua jo alle kouluikäisenä, puhumattakaan sen jälkeen. Vaikka pidin sukupuoliroolitetuista tyttöjen leikeistä, pidin myös esimerkiksi autoleikeistä. Halusin joululahjaksi sinisen potkurin punaisen sijaan ja mäkihyppääjälelun. Minusta oli ällöttävää katsoa äitini keimailua miehille, pidin sitä tosi tyhmänä käytöksenä, millainen en itse halunnut olla koskaan. Äitini oli suunnitellut tulevaisuuteni niin, että elän hänen kanssaan tai vähintäänkin lähellä ja olen aina käytettävissä. Minä suunnittelin jo ekaluokkalaisena muuttavani kauas, meneväni autokouluun ja hankkivani valkoisen mersun. Emme siis olleet samalla sivulla koskaan.
Tyttönä oleminen ja naiseksi kasvaminen tapahtui siis ahdistuksen ja kivun kautta. Muistan miettineeni että heräisinpä vain jonakin aamuna poikana, niin elämäni olisi helpompaa. Silloin minusta ei voisi tulla äitini kaltaista. Silloin voisin saada etäisyyttä äitiini helpommin, eikä minulta odotettaisi ja vaadittaisi asioita joita en todellakaan halunnut. Noin kymmenen ikäisenä aloin kapinoida todenteolla äitiäni vastaan. Sain kuulla ettei hän ollut halunnut kaltaistani, vaan kiltin tytön. En kelpuuttanut enää pitsejä ja röyhelöitä. Vuorasin huoneeni seinät Alice Cooperin kuvilla ja käytin mustia vaatteita. Tein itselleni kovan ulkokuoren vaikka sisältä olinkin hytisevää hyytelöä. Niin paljon naiseksi kasvaminen minua pelotti. Murrosiän alkaminen oli kauhistuttavaa. Äitini ei kyennyt keskustelemaan siihen liittyvistä asioista, enkä toisaalta olisi itsekään halunnut keskustella hänen kanssaan niistä. Sen sijaan hän kommentoi ikävästi ilkkuen ja nauraen kehoni muutoksista. Häpäisi minut jopa vieraiden kuullen. Päässäni hakkasi kahta kovemmin ajatus, heräisinpä vain jonakin aamuna poikana.
Yhä keski-ikäisenäkin kipuilen naiseuden kanssa. Ystäväni saattavat sanoa että sinähän olet niin naisellinen, kun meikkaat, leivot ja sisustat. Niin, tykkään kyllä noista asioista, mutta eivät ne minun omasta mielestäni naista ja naisellista tee. Jos täytyy määritellä sukupuolensa, olen kyllä nainen. Jos määrittelyn voi jättää väliin, teen sen mielelläni. En myöskään tykkää määritellä muiden sukupuolta. Minulle sukupuolella ei vain ole väliä. En halua että minut nähdään vain sukupuoleni kautta, tehden sen myötä suoria oletuksia siitä millainen olen, mistä olen kiinnostunut, mitä teen tai voin tehdä. Haluan että minut nähdään tasavertaisena ihmisenä kaikkien kanssa, jolle maailma on avoinna ilman turhia rajoituksia. Olen kiinnostunut erilaisista asioista ja osaan asioita, eikä ne liity sukupuoleen millään tavoin. Elän vain minun näköistäni elämää.
Oman kipunsa naiseksi kasvamiseen aiheutti myös isäni. Hänen mielestään olin aina väärää sukupuolta. Vaikka olisin ollut kiinnostunut viettämään hänen kanssaan aikaa autotallissa, en kelvannut kuin koiranruokien annostelijaksi. Minulle ei kannattanut kertoa ja opettaa asioita kiinnostuksestani huolimatta, koska olin tyttö. Tytöt olivat automaattisesti jotenkin tyhmempiä ja heikompia. Vastineeksi isäni epäilyille viskoin hänen kuulaansa metritolkulla kotipihassa. Harmi vain ettei sekään tehnyt vaikutusta. Isäni myös arvotti tytöt ja naiset ulkonäön kautta. Piti olla tietynlainen ollakseen edes jotenkin siedettävä väärässä sukupuolessa. Minä en tietenkään ollut sellainen. Arvoni tyttönä ja naisena on siis ollut reilusti pakkasen puolella aina.
Työssä lasten parissa sukupuoliasiat puhuttavat. Eräs viisivuotiaiden lasten keskustelu oli ilahduttava. He miettivät olenko minä tyttö vai poika. Sain ääniä tytöksi koska minulla on tissit ja meikkiä. Pojaksi taas siksi että tykkään mustasta väristä ja minulla on lyhyet hiukset. Sitten eräs lapsi totesi vain ohi mennen; “ei se ole tyttö eikä poika, se on ihminen”. Mikä ihana vastaus! Kyllä, olen ennen kaikkea ihminen ja toiset ovat ennen kaikkea ihmisiä minulle.
Kirjoittaja: Anna-Lovisa, @onnenapilaa_etsimassa
Vapaa palsta vapaaehtoisille on Naistenkartanon vapaaehtoisille tarjottava blogisarja. Blogisarjassa vapaaehtoiset pääsevät julkaisemaan ajatuksiaan blogitekstin muodossa.
Jos sinulla on kysyttävää tai haluaisit kirjoittaa Vapaa palsta -blogiimme, voit olla yhteydessä Tampereen seudun asiakaskoordinaattoriin: Saija Savolainen saija.savolainen@naistenkartano.com.