fbpx

Lehdistötiedote 08/2018: Itsetuntemus lisää hyvinvointia

Tiedote. Julkaistu: 28.08.2018

Naistenkartano ry

 

Terapeutti Heli Janhosen mukaan itsensä hyväksyminen lähtee siitä, että päästää irti hyvinvoinnin kannalta haitallisista toimintatavoista, kuten täydellisyyden tavoittelusta.

Itsensä hyväksyminen on aina tavalla tai toisella läsnä ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Terapeutti Heli Janhosen mukaan kyse on lopulta siitä, hyväksymmekö sen mitä elämässämme on juuri nyt. Hyväksymmekö omat tunteemme, elämmekö elämäämme jotakuinkin niin, että kunnioitamme itseämme ja muita.

Miksi etenkin useat naiset kärsivät riittämättömyyden tunteista ja itsensä hyväksymisen ongelmista?

– Me naiset helposti palvelemme ja autamme muita omien tarpeidemme kustannuksella.  En tarkoita pelkästään äitiyttä vaan myös aikuisten välisiä ihmissuhteita. Saatamme esimerkiksi väsyttää itsemme hoitamalla muita. Toisaalta naisille ikään kuin tarjoillaan näitä tietynlaisia rooleja ja käyttäytymistä. Liialliset yleistykset voivat vaikuttaa siihen miten naiset ajattelevat itsestään. Olisikin keskeistä tunnistaa oma tilanne tai tarina, sillä tarpeemme ovat yksilöllisiä, Janhonen painottaa.

Hyvä itsetuntemus edellyttää oman historiansa tuntemista. Se on kykyä tunnistaa omia tunteitaan ja niihin liittyviä tarpeita sekä miten omat kokemukset elämän varrelta vaikuttavat. Hyvinvointimme kannalta keskeistä on omien tunteiden hyväksyminen, olivatpa ne millaisia tahansa.

– Aidoksi itseksi tuleminen lähtee omien tunteiden kohtaamisesta, toteaa Janhonen.

Kehon viestit opastavat tyytyväisyyteen

Terapeutti ja kouluttaja Heli Janhonen puhuu aiheesta Itsetuntemus ja itsehyväksyntä Naistenkartano ry:n järjestämällä maksuttomalla yleisöluennolla maanantaina 3.9. klo 18 Metson Kuusi-salissa (os. Pirkankatu 2, Tampere). Luennon yhteydessä pidetään myös infotilaisuus NOVAT-vertaistukiryhmistä. Naistenkartanon luennot tarjoavat naisille turvallisen tilan pohtia suhdetta itseensä ja ovat siksi vain naisille.

Janhonen tulee puhumaan luennollaan mm. siitä, mikä merkitys oman kehon viestien kuuntelulla on itsetuntemuksen ja itsehyväksynnän oppimisessa. Epämiellyttäviä asioita kohdatessaan tulisi pysähtyä kuuntelemaan kehon viestejä ja hyväksyä tilanteen herättämät tunteet sellaisenaan. Janhosen mukaan tämän oivaltaminen voi auttaa pääsemään kiinni iloon, sisäiseen tyytyväisyyteen, rakkauteen ja myötätuntoon.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: Naistenkartano ry, puh.040 5060 338, pirkanmaa@naistenkartano.com, www.naistenkartano.com                        

Naistenkartano ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka tavoitteena on vahvistaa naisten arkipäivän elämänhallintaa, ehkäistä varhaisvaiheen riippuvuuksia ja tuoda esiin naisen ääntä näiden ehkäisemiseksi yhteiskunnassa. Yhdistys järjestää koulutusta sekä ammatillisesti tuettua vertaistukitoimintaa. Naistenkartano ry:n toimintaa rahoittaa STM:n avustusosasto STEA sekä Helsingin ja Tampereen kaupunki.