Julkaistu 16.4.2020
Itsekritiikillä tarkoitetaan ankaraa, rankaisevaa tai syyllistävää tapaa suhtautua itseensä. Usein sillä on taipumusta kulkea käsi kädessä syyllisyyden, häpeän tai arvottomuuden kokemuksen kanssa. Useilla ihmisillä on taipumusta olla kriittisempiä itseä kuin läheisiä ja muita ihmisiä kohtaan. Itsekritiikki voi olla kuin päänsisäinen tuomari tai varjo, joka seuraa päässämme jokaista liikettä arvostellen, tai se voi aktivoitua tietyissä tilanteissa tai elämänalueilla. Kuitenkin itsekritiikki on usein sidoksissa arvoihimme: se mikä meissä aiheuttaa itsekritiikkiä, on usein meille arvokasta ja välitämme siitä. Tämä itsessään on hyvä asia: ethän soimaisi itseään epäonnistumisista asioissa, joista et välittäisi!
Itsekritiikillä voi kuitenkin myös saavuttaa asioita. Sitä voi käyttää itsensä propelloimiseen eteenpäin negatiivisen kautta: ”ne huomaa kyvyttömyyteni, jos en nyt suorita kahta kovemmin”, ”en ole mitään, jos en saa tätä tehtyä”. Kritiikki auttaa meitä myös kehittymään, mutta ottaessaan isännän paikan rengin sijasta, se voi itseasiassa estää meitä kehittymästä. Ronnie Grandell kertoo kirjassaan esimerkkinä muusikko Barbra Streisandista, joka kerran unohti lavalla laulunsa sanat, ja ahdistui tästä virheestä niin kovasti ettei esiintynyt livenä kertaakaan 27 vuoteen – siitä huolimatta, että hän on yksi maailman suurimmista naisartisteista. Tätä ei estänyt sekään, että konserttia kehuttiin lehdissä jälkeenpäin ja ihmiset yhä jatkoivat hänen kuunteluaan. Streisandin elämässä itsekritiikki pääsi ottamaan kuljettajan paikan.
Millä sitten erotan itsekritiikin rakentavasta palautteesta? Voit esimerkiksi kysyä itseltäsi näitä kysymyksiä:
- Keskitynkö asioihin, joihin voin vaikuttaa (käyttäytymiseen) vaiko asioihin, joihin en voi enää vaikuttaa?
- Puhunko itselleni lämminhenkiseen, rakentavaan sävyyn, vai onko sävy vihamielinen, hyökkäävä tai sävyltään ankara?
- Annanko itselleni toivoa ja lohdun sanoja vai ammunko omat ideani ja ajatukseni alas, josta seuraa epätoivoa?
- Keskitynkö pohtimaan sitä, mitä konkreettista voisin tehdä toisin, vai vain ajattelemaan sitä, mikä meni pieleen ja mihin en voi enää vaikuttaa?
Voidaan sanoa, että itsekritiikki on kuin taskulampun valokeila, joka keskittyy vain virheeseen ja valaisee vain ne asiat, jotka näet epäonnistuneeksi. Mitä jää muualle pimeään näkemättä?
Ehkä tätä tekstiä lukiessasi pohdit omaa sisäistä kriitikkoasi, ja huomasit myös itse kritisoivasi itseäsi herkästi. Aloit ehkä pohtia, että miksi ihmeessä teet niin, kun olet ehkä kuullut jo aikaisemminkin sen olevan usein melko hyödytöntä tilanteen muuttamiseksi. Grandellin mukaan tämä itsekritiikin ”kaksoisansa” on myös yleinen – eli kun ihminen ymmärtää olevansa itsekriittinen, hän soimaa itseään ankaruudestaan itseään kohtaan, ironisesti toistaen itsekritiikin kehää. On hyvä muistaa, että suhtautumiseen itseensä vaikuttaa myös muut tekijät, emmekä jokaisessa tilanteessa ole yhtä kriittisiä kuin toisissa. Itsekritiikki on myös sosiaalinen ilmiö, eli toisin sanoen monilla se aktivoituu tilanteissa, joissa koemme olevamme (ja todella myös olemme, kuten vaikka esitelmöidessä) muiden ihmisten tarkkailtavana tai arvioitavana. Myös stressaantuneena, nälkäisenä tai väsyneenä ajattelee helpommin negatiivisesti. Kaksijakoinen ”hyvä/paha” -suhtautuminen itsekritiikkiin ei siis kannata, eikä kaiken itsekritiikin siivoaminen omasta mielestä ole luultavasti realistinen tavoite.
Voin myös tunnistaa elämäni varrelta monta tilannetta, jossa olen kritisoinut itseäni tarpeettomasti tai joissa vähempikin itsensä mollaaminen olisi riittänyt. Usein olen myös samaan aikaan tietänyt itsensä kepittämisen virheistä olevan turhaa, mutta kriitikkoa on ollut vaikea hiljentää. Kuitenkin olen luonteeltani eteenpäin katsova ihminen, jolle kehittyminen eteenpäin on aina ollut tärkeää, jolloin kuitenkin rakentavalle kritiikille on myös aikansa ja paikkansa. Ehkä siksi voisinkin päättää blogitekstini toteamalla, että ehkä itsekritiikki ei ole sen enempää ystävä kuin vihollinenkaan. Itsekritiikki on inhimillinen ja monitasoinen ilmiö, johon parasta lääkettä on itseensä suhtautuminen myötätuntoisesti.
Lempeää loppuviikkoa!
Veera
Järjestöassistentti
Teksti perustuu Ronnie Grandellin kirjaan Irti itsekritiikistä: Löydä terve suhde itseesi (2018, Tammi).