fbpx

Naistenkartanon kiroiluilta | Tampere & Zoom

Naistenkartanon kiroiluilta

Torstaina 4.7. klo 16–18 (Tampere & Zoom)

Ärtyneisyys ja vihaisuus ovat kautta historian olleet naisilta kiellettyjä tunteita. Omaa tahtoaan voimakkaasti esiin tuovat naiset on historian saatossa leimattu monin eri tavoin. Eri aikakausina naisten ärtyneisyyttä ja omapäisyyttä on selitetty esimerkiksi kohdun toimintahäiriöillä, erilaisilla psyykkisillä sairauksilla kuten hysterialla, noituudella ja PMS-oireilla.

Naisten ärsyyntyneisyyteen ja vihaisuuteen voidaan usein suhtautua vähättelevästi, pilkallisesti tai alaspäin painaen. Tämä voi johtaa kokemukseen siitä, ettemme tule kuulluksi omien tunteidemme ja tarpeidemme kanssa. Kiroiluillassa annamme tilaa ärsyyntyneisyyden tunteille niitä vähättelemättä tai peittelemättä!

Tule kertomaan, kiroilemaan tai ränttäämään yhdessä aiheista, jotka sinua ärsyttävät! Sinulla ei tarvitse olla mielessäsi valmista aihetta, vaan voit tulla kiroilemaan esimerkiksi säästä, maailman epätasa-arvoisuudesta, koirankakasta tai mistä tahansa teemasta, joka kiroiluiltana sattuu ärsyttämään. Kaikille osallistujille varataan yhtä paljon aikaa ärsytyksen aiheista kertomiselle, mutta voit myös tulla paikalle pelkästään kuuntelemaan muiden puheenvuoroja. Kiroilu tai muilla sanallisilla tavoilla ärsytyksen purkaminen voi olla voimauttavaa!

Huomioithan, että noudatamme kiroiluillassa Naistenkartanon turvallisemman tilan periaatteita, joten kiroilu ei kohdistu esimerkiksi tapahtumaan osallistuviin ihmisiin. Kunnioitamme kiroiluillassa ihmisten moninaisuutta, itsemäärittelyoikeutta sekä erilaisia näkemyksiä. Tapahtumassa saattaa esiintyä voimakasta kielenkäyttöä ja kiroilua. 😉

Ilmoittaudu mukaan

Tervetuloa mukaan sellaisena kuin olet!

Tietoa etäosallistujalle

Saat linkin Zoom-tapaamiseen ilmoittautumisen yhteydessä. Huomioithan, että tarvitset osallistumista varten toimivan nettiyhteyden sekä laitteen, jolla pystyt osallistumaan Zoom-tapaamiseen (esimerkiksi älypuhelin, tietokone tai tabletti). Toivomme, että mahdollisuuksien mukaan osallistujat pitävät tapaamisen ajan kameraa päällä. Jos osallistut tapaamiseen paikassa, jossa on myös muita ihmisiä, käytäthän kuulokkeita.