Rakenna riidellen, riitele rakentaen
Vieraskynäblogi | Julkaistu 25.10.2021
Teen Maria Akatemiassa ehkäisevää väkivaltatyötä naisten kanssa ja asiakkaani pyytävät usein jotain keinoa, neuvoa tai vinkkiä, joka auttaisi lopettamaan oman väkivaltaisen käytöksen kumppania kohtaan. Pyyntö on kovin inhimillinen, ja siksi varmasti kuulenkin sen niin usein. Se kertoo jotain ihmisyydestämme. Ensinnäkin se kertoo minulle syvästä tarpeesta saada omalle väkivaltaiselle käytökselle loppu niin pian kuin mahdollista.
Kuulen kaipuun oppia ja löytää itselle rakentavampi tapa riidellä, sillä riidat ovat väistämätön osa ihmissuhteitamme. Kuulen myös alitajuisen toiveen siitä, että joku ulkopuolinen tarjoaisi tiedollisen 1+1=2 ratkaisun omiin tunne-elämän haasteisiin. Sekin on inhimillistä, ja tunnistan sen kaipuun toisinaan itsessänikin.
Riitelyssä on syvimmiltään kyse tunne-elämän ilmiöistä ja kokemuksista, ja niihin on todella vaikea, toisinaan jopa mahdotonta, päästä vaikuttamaan tiedollisin keinoin. Vaikka kuinka tietäisimme, että kymmeneen laskemalla, hengittämällä syvään tai aikalisän ottamalla riidan henki voitaisiin kenties muuttaa rakentavammaksi, tosiasia kuitenkin on, että vain harva meistä on kykenevä tarttumaan mainittuihin vinkkeihin hermostumisen hetkellä.
Mikä sitten voisi auttaa ja ennen kaikkea, mistä syntyy kyky riidellä rakentavasti? Ja mitä silloin itse asiassa rakennetaan?
Tutkiessani asiakkaitteni kanssa riitojen takana olevia asioita pääsemme jossain kohtaa prosessia siihen, mitä kaikkea kipeää nainen kantaa mukanaan omasta kasvutarinastaan. Riidat alkavat paljastaa jo lapsuudessa alkunsa saaneita syviä pelkoja, kaipuuta, tarpeita ja syvästi satuttavia vaille jäämisen kokemuksia. Siten aikuisuudessa kumppanin kanssa käytävät riidat osuvat, kipeästikin, menneisyyden haavoihin. Ikään kuin niissä tökittäisiin ihoa, joka ei ole ehjä, vaan jossa jo on haava, kenties vielä arpeutumaton.
Parisuhteen vaikeuksissa ei ole sinänsä kyse vain riidoista, vaan tunnetason yhteydettömyydestä; pelosta olla haavoittuva ja toista tarvitseva. Hyökkäävyyden, puolustautumisen tai hylkäävän vetäytymisen takana on ihminen, joka kokee, että on liian pelottavaa olla haavoittuva ja toista tarvitseva. Oman lapsuuden kokemukset ovat ikään kuin jättäneet kehoon ja mieleen käsikirjoituksen, mikä ohjaa käyttäytymistämme ennen kaikkea läheisimmissä ihmissuhteissamme.
Omien riitelystrategioiden rakennusmateriaalina on siis pitkä kokemuksellinen tunnehistoria, jonka juuret ulottuvat omaan lapsuuteen ja rakkaimpiin, elämämme ensimmäisiin ihmissuhteisiimme asti. Näiden juurien tutkiminen, avaaminen ja tunteminen on Maria Akatemian ehkäisevän väkivaltatyön ydintä.
Olen todistanut monta koskettavaa hetkeä asiakkaitteni kanssa, kun he saavat tunnetasolla kiinni siitä, miten lapsuuden draamat toistuvat aikuisuudessa ja ennen kaikkea siitä, miksi ne toistuvat. Se herättää monilla vaikeita, kipeitä tunteita. Oman lapsuuden tunnemaisemia tutkiva työ alkaa kuitenkin vähitellen tuottamaan hedelmää: elämään avautuu uudenlainen, syvempi ja myötätuntoisempi ymmärrys itsestä, omista tarpeista, haavoittuvuudesta sekä tilaa olla vaikeiden asioiden ja tunteiden äärellä väkivallattomasti.
Rakentavan riitelyn perusta on siten itsetuntemuksessa. Ja väitän, että parhaimmillaan riitely rakentaa turvallisia tunnesiltoja ei ainoastaan itsen ja toisen, vaan myös itsen ja oman menneisyyden välillä syventäen ja vahvistaen yhteyttä itseen, ja siten myös toiseen.
Kirjoittaja: Maija Isosaari, Maria Akatemian ehkäisevän väkivaltatyön asiantuntija.
Aiheesta voi kuulla lisää Naistenkartanon ja Maria Akatemian yhteisellä luennolla Riitele rakentaen, rakenna riidellen to 28.10. Tampereella ja to 4.11. Helsingissä (sekä Facebook-livessä).