Julkaistu 20.2.2020
Kehopositiivisuus on usein mediassa esillä varsin poleemisessa sävyssä. Sosiaalisessa mediassa ja mielipidepalstoilla on kannanottoja puolin ja toisin. Kehopositiivisuuteen on kohdistunut vääriä luuloja, yleisimpänä varmaan kuitenkin se, että tarkoituksena olisi normalisoida ylipaino tai tehdä siitä tavoiteltavaa. Useissa tutkimuksissa on kuitenkin todettu, ettei lihavien kokema syrjintä edistä itsestä huolen pitoa tai painon putoamista vaan itseasiassa päinvastoin (ks. esim. Jackson et al. 2014).
Kehopositiivisuus tarkoittaa yksinkertaisesti oman ja muiden kehojen hyväksymistä. Usein kehopositiivisuudesta ajatellaan myös virheellisesti, että siihen liittyisi vaatimus oman kehon pitämisestä täydellisenä. Kuitenkin kehopositiivisuuden ytimessä on kehon arvostamisen ajatuksen irrottaminen siitä miltä se näyttää – epätäydellinen keho on aivan yhtä hyväksyttävä kuin täydellinenkin. (Yksittaistapaus.fi.)
Tässä mielestäni on kehopositiivisuuden tarjoilema mielenkiintoisin ajatus. Aikamme on hyvin ulkonäkökeskeistä, ja kauneus- ja kehonormien mukaiseen ulkonäköön saatetaan liittää perusteettomasti muita oletuksia. Esimerkiksi timmi ja laittautunut olemus saattaa olla vaatimuksina työhön, jonka suorittamiseen ei ulkonäkö liity mitenkään. Ei siis ole ihme, että ihmiset ja etenkin naiset oppivat sisäistämään tämän arvioivan ulkopuolisen, oman kehoon suuntautuvan katseen jo nuorena.
Sami Kolamo kirjottaa kolumnissaan Ylelle: ”Näkökulmaa voi laajentaa ja puhua nykyajalle tyypillisestä kulttuurisesta katseesta, jossa timmeiksi treenattuja ihmisiä pidetään hyvinä työntekijöinä. Kyse ei ole siis vain muiden hyväksynnän hakemisesta vaan myös suoritussuuntautuneen ja ulkonäkökeskeisen kehosuhteen – sekä paikoin jopa huippu-urheiluun liittyvien ihanteiden – levittäytymisestä jokapäiväiseen arkeen tavisten keskuuteen.” (Yle Uutiset 25.9.2019.)
Omaa tapaa puhua itsestään ja kehostaan kannattaa pysähtyä tarkastelemaan. Se on usein itseä kohtaan ankara ja arvosteleva, ja monilla ihmisillä on taipumus puhua itsestään paljon julmempaan sävyyn kuin ikinä puhuisi kenellekään muulle. Mutta myös kehopositiivisuuteen usein liitetty vaatimus oman ja helposti epätäydellisenä pitämämme oman kehon jumaloimisesta voi tuntua kohtuuttoman paljolta. Tutkijatohtori Saara Särmä toteaakin Apu-lehden haastattelussa, että myös itsensä rakastamisen vaatimus voi helposti kääntyä yhdeksi uudeksi suoritettavaksi projektiksi. Tavoitteeksi voi riittää myös vain se, ettei aktiivisesti vihaa omaa kehoaan. Omaa kehoa voikin siis välillä pysähtyä kiittämään ihan vain siitä, että se on kuljettanut meidät tänäänkin yhden päivän läpi, ulkoiseen olemukseen keskittymisen sijaan.
Veera
Järjestöassistentti
Lähteet:
Apu (6.7.2017). Yksisarvisfeministi Saara Särmä: Kukaan ei ole kenellekään esteettisesti velkaa mitään.
Jackson, S. E., Beeken, R. J., & Wardle, J. (2014). Perceived weight discrimination and changes in weight, waist circumference, and weight status. Obesity (Silver Spring, Md.), 22(12), 2485–2488.
Yksittäistapaus-lyhytelokuva: Läski. ks. lisää yksittaistapaus.fi
Yle Uutiset (25.9.2019). Sami Kolamon kolumni: Kuviteltua ihanteellista vartaloa tavoittelevia ihmisiä yhdistää suorittaminen ja kilpaileminen arvioivista katseista.